Verotusarvoon perustuvat autopolitiikat

Lähettänyt Mika Lahti To, 02.11.2017 - 13:12

 

Tämä artikkeli esittelee verotutusarvoon perustuvat autopolitiikat. Vuoden 2022 verotusarvot löytyvät tästä, mikäli etsit autoedun ajankohtaisia verotusarvoja.

 

Verotusarvoon perustuvat autopolitiikat ovat yksinkertaisempia ymmärtää ja luultavasti myös yleisempiä. Näissä tapauksissa yrityksen autosta maksama rahoitus- tai leasing-vuokra jää työntekijälle näkymättömäksi, koska oleellisia ovat vain verottajan vuosittain vahvistamat luontaisetujen laskentaperusteet. Luontaisetujen laskentaperusteissa on erillinen kohta auton verotusarvon määrittämiselle ja käytännössä ainoa yrityskohtaisesti muuttuva tekijä on autoedun tarjoaminen joko palkan lisänä tai palkan osana.

Palkan osana

Autoedun tullessa palkan osaksi, henkilön verotettava tulo (kokonaispalkka) muodostuu rahapalkasta ja autoedun verotusarvosta. Rahapalkkaa vähennetään autoedun verotusarvon verran. Esimerkkipalkkana olkoon TEK:in työmarkkinatutkimuksen mukainen diplomi-insinöörin mediaanipalkka vuoden 2016 lokakuussa, eli 4790 €/kk. Aikaisemmin 4790 €/kk tienannut henkilö, jonka käteen jäävä palkka on ollut verojen (28 %) ja muiden ennakkopidätysten (7,75 %) jälkeen 3078 €/kk, tienaa autoedun ottamisen jälkeen bruttona edelleen 4790 €/kk. Hänen käteen jäävä nettppalkka vähentyy kuitenkin autoedun verotusarvon verran.

Rahapalkka Autoetu Verotettava tulo Verot + lisät Netto
4790 €/kk - 4790 €/kk 35,75 % 3078 €/kk
4240 €/kk 550 €/kk 4790 €/kk 35,75 % 2528 €/kk

Taulukko 1 - Autoetu palkan osana

Taulukon 1 mukaisesti henkilön verot ja muut vähennykset pytyvät tässä tilanteessa samana. Autoedun verotusarvo on 550 €/kk, jolloin uusi nettopalkka on 3078 €/kk - 550 €/kk = 2528 €/kk.

 

Auton siirtyessä verotusarvoltaan halvempaan B-luokkaan vähintään kolmen vuoden kuluttua käyttöönotosta, rahapalkka kasvaa autoedun verotusarvon laskiessa verotusarvojen erotuksen verran. Tätä havainnollistaa Taulukko 2.

Veroluokka Rahapalkka Autoetu Verotettava tulo Verot +  lisät Netto
A 4240 €/kk 550 €/kk 4790 €/kk 35,75 % 2528 €/kk
B 4300 €/kk 490 €/kk 4790 €/kk 35,75 % 2588 €/kk

Taulukko 2- Autoetu palkan osana, vertailu veroluokittain

 

Palkan lisänä

Autoedun tullessa palkan lisäksi henkilön verotettava tulo kasvaa autoedun verotusarvon verran, kuten nähdään Taulukon 3 esimerkistä.

Rahapalkka Autoetu Verotettava tulo Verot + lisät Netto
4790 €/kk - 4790 €/kk 35,75 % 3078 €/kk
4790 €/kk 550 €/kk 5340 €/kk 37,25 % 2801 €/kk

Taulukko 3 - Autoetu palkan lisänä

Tämä on työntekijä kannalta ehdottomasti kannattavin tapa. Kyseessä on siis selkeästi palkan korotus, jossa auton kustannukseksi työntekijälle muodostuu vain verotettavan kokonaispalkan lisäyksestä aiheutuva veroseuraus. Taulukon 3 tapauksessa uudeksi nettopalkaksi muodostuu 4790 €/kk -(0,3725*5340 €/kk) = 2801 €/kk. Täten nettopalkkojen ero, eli auton todellinen kustannus käyttäjälleen, on 3078 €/kk - 2801 €/kk = 277 €/kk.

Mikäli palkankotus on sidottu vain auton verotusarvoon, korotuksen suuruus voi tosin vaihdella vuosittain verottajan vahvistamien verotusarvojen mukaisesti. Korotuksen suuruus tulee pienenemään viimeistään auton siirtyessä kolmen vuoden kuluttua halvempaan B-verotusluokkaan, kuten nähdään Taulukosta 4.

Veroluokka Rahapalkka Autoetu Verotettava tulo Verot + lisät Netto
A 4790 €/kk 550 €/kk 5340 €/kk 37,25 % 2801  €/kk
B 4790 €/kk 490 €/kk 5280 €/kk 37,25 % 2823 €/kk

Taulukko 4 - Autoetu palkan lisänä, vertailu A- ja B-ikäryhmän välillä.

Taulukosta 4 nähdään sekin, että B-veroluokkaan siirryttäessä myös auton kustannus käyttäjälle laskee hieman. Veroluokassa B auton kuukausikustannus on autottomaan tilanteeseen verrattuna 3078 €/kk - 2823 €/kk = 255 €/kk. Vaikka siis verotettava tulo pieneneekin 60 €/kk ja verot pysyvät ennallaan, hyötyy auton käyttäjä verotusarvon laskemisesta siten, että hänen käteen jäävä netto(raha)palkkansa nousee 22 €/kk.

 

Muut variaatiot

Näiden perusmallien lisäksi joissain tapauksissa on myös mahdollista saada yritykseltä pieni korvaus, eli ns. päästöporkkana, vähäpäästöisen auton valinnasta. Yritykselle tämä on perusteltua vähäpäästöisen imagon sekä päästöihin perustuvien kustannusten kannalta. Joissain tapauksissa myös kesken leasing-sopimuskauden yritykselle palutuneen auton valitsemisesta voi saada vastaavanlaista korvausta. Nämä korvaukset maksetaan rahapalkan lisäksi työntekijälle ja ne ovat palkan osana muun palkan tapaista verotettavaa tuloa.

Lisäksi ainakin osa yrityksistä, joiden autopolitiikka on aikaisemmin perustunut päästöportaiseen osuuteen auton leasing-vuokrasta, on siirtynyt käyttämään päästöportaista omavastuuosuutta verotusarvosta.

Lue lisää miten voit optimoida verotusarvoa ja siten parantaa leasing-autoilun kannattavuutta.